Supernovia ja ratikkalinjoja. Pasilan aseman rakennustyömaa ja suuret tähtilaivat. Tähtien valkoisesta hehkusta syntyvä välkehtivä helminauha.
Tieteisrunokokoelmassa Seisaukset tasaukset arkiset asiat yhdistyvät kosmisiin visoihin sekä ihmisyyden ja olemassaolon pohdintaan. Runot käsittelevät kosmologista pienuutta, tieteellisen maailmankuvan riemuja ja rajoituksia sekä sitä, miten ihminen käyttää valtaansa maapallolla. Teos kutsuu lukijan matkalle etsimään ihmisyyden ydintä.
Mitä me kerromme itsellemme tarinoilla hirviöistä, yhteisöstä ulos suljetuista? Toisessa runokokoelmassani tutkin folkloren keinoin kysymyksiä ruumiillisuudesta, riittämättömyydestä, vieraudesta ja ulkopuolisuudesta. Runoissa asetutaan tarkastelemaan hirviön osaa sekä sisä- että ulkopuolelta.
Kuinka sovittaa toisiinsa tavarahakuinen elämäntapa ja ekosysteemin kantokyky? Kuinka elää rinnakkain muiden eliölajien kanssa, kun kulttuurimme perustuu omistamiselle ja yltäkylläisyyden tavoittelulle? Näitä ja muita kysymyksiä perataan auki surun ja itsesyytösten teräviksi hiotuilla työkaluilla
Hylängöt ovat paikkoja, joissa ihmiset eivät enää voi asua. Mutta kukaties siellä voi asua muita? Neljännessä runokokoelmassani mietitään eliöiden verkostoja, ekologisia muodonmuutoksia ja tuhoa. Jos muutosta ei voi estää, siitä voi ehkä löytää kauneutta ja iloa.
Pilvipuut kertoo lähtemisestä ja matkanteosta, siitä, millaista on olla kotoisin jostain ja jättää se taakseen. Millaista on tehdä eroa aiemmasta. Runoissa ollaan planeettojen pinnalla ja syvässä avaruudessa ja lopulta, mahdollisesti, perillä.
Pikivälke kalistelee vastakkain ensimmäiseen atomipommiin johtanutta Manhattan-projektia ja eläinkokeiden tutkijanetiikkaa, tarkastelee radioaktiivisuutta ja sen käyttöä tahallaan ja vahingossa. Siinä kysytään, millaisia tekoja voidaan oikeuttaa ja miten niiden kanssa on tehtävä tiliä jälkikäteen.